perjantai, 13. maaliskuu 2009

Anteeksi häiriö, mutta...

...jos ette ole huomanneet, niin päivityksiä ei ole kuulunut kuukausiin. Tämä johtuu siitä, että koneeni sekosi totaalisesti ja se jouduttiin palauttamaan tehdasasetuksille -> kaikki simssit, mukanaan tietysti pelitallennukset, katosivat.

Onhan tässä etusivulla aiemminkin ollut tiedotetta tästä asiasta, mutta eipä ole mennyt jakeluun.

JATKOA EI SIIS TULE, JA KIRJOITUSTEN KOMMENTEISSA ON TURHA SITÄ KYSELLÄ.

sunnuntai, 18. tammikuu 2009

It's over now.

Joo. Wayn perheen loru on siis lopussa; kannettavani sanoi tänään sopimuksen irti ja pimahti totaalisesti. Sen seurauksena tietty koko kone täytyi resetoida, ja siinä sivussa menivät kaikki tallennukset ja ohjelmat meseä myöten, eikä valitettavasti simssinikään pelastunut tältä tuholta :'(

Ja mikäli et vielä ymmärtänyt tuota hienovaraista vihjailua, niin sanon asian nyt suoraan:

Turha odottaa enää jatkoa Wayn perheen tarinaan.

 

Olen erittäin pahoillani tästä, ja yritin tosissani pelastaa sen mitä pelastettavissa oli, mutta tulos oli heikko; menetin kaiken. Kaikki ladatut (joita oli btw kolmisentuhatta) sun muut menivät.

Elämä on kovaa ja potkii päähän, mutta ei auta kuin mennä halpa-halliin ja ostaa kypärä (:

lauantai, 10. tammikuu 2009

TAUKO.

Niin. Kuten otsikko kertoo.
Palataan linjoille tässä taas varmaan parin viikon kuluttua, mikäli peli-intoni tekee comebackin ja mikäli löydän jostain kärsivällisyyttä värkätä vuodatuksen kanssa & järjestellä kuvia, jotka pelin kamera lyö ihan sikinsokin kansioon.

Älköös kuitenkaan unohtako Wayn poppoota ja minua.
ME PALAAMME VIELÄ.

tiistai, 6. tammikuu 2009

# 4. AAA-jengi

No mutta moikkeliskoikkelis taas. Tämän osan oli tarkoitus ilmestyä jo eilen, mutta vuodatuksen pitkäksi venähtäneen päivityskatkon vuoksi se ei sitten onnistunutkaan.
Ai niin, ostin eilen vuodenajat. Siis peliini :D Ennestään oli siis vain yöelämää. Tässä piakkoin saan käyttööni myös yliopiston, eli tulevaisuudessa teinit pääsevät hillumaan sinne viuhahteijoiden ja maskotti(demoni)laamojen maailmaan.

Osa käsittelee enimäkseen perheen jälkikasvua, toivottavasti ei haittaa :)


Photobucket
Photobucket

Viime osassa jäimme jännitävään paikkaan - Naomin synnytykseen nimittäin. Samoissa tuskissa hän kouristelee yhä Kreivin nukkua posottaessa."Kreiviiiiiiiiiiiiiih! Synnytys on käsillä!" Naomi kiljui tuskissaan.


Photobucket
Viimeinkin Kreivi havahtui synnyttävän vaimonsa tuskanhuutoihin. "Rakas, rakas, onko sinulla maha kipeä?" Kreivi kysyi hädissään.

 Photobucket
Kreivi ehti vain kysyä tyhmän mahakipukysymyksensä, kun Naomi pyöräytti maailmaan jo nätin tyttölapsen.  "Se on vauva!" Kreivi henkäisi ihmeissään.

 Photobucket
Naomi ojensi lapsen nopeasti Kreiville. "Täältä tulee toinenkin!" hän [siis Naomi] kiljahti polttojen alkaessa uudelleen. Kreivi oli aivan äimänä tästä elämän uudesta käänteestä - kaksi lasta yhden hinnalla!

 Photobucket
Ja näin maailmaan putkahti toinenkin sievä tyttölapsi.

 Photobucket
Yhtäkkiä Naomi paiskasi lapsen lattialle ja alkoi jälleen huitoa epätoivoisesti. "Eivätkö nämä kivut lopu koskaaaaaaannnnh!?" hän ynisi. [Tässä kohtaa olin itse aivan äimänä. Kolme lasta, vaikka kolmosneloshackin kanssa säädetty kolmosten todennäköisyys on 5%?]

 Photobucket
Ja tässä hän on - Wayn perheen uusin tulokas. Tämä vauveliini on Kreivin (ja minun) suureksi iloksi poika. Lapset kiikutettiin nopeasti yläkertaan sisustettuun lastenhuoneeseen - sisustusta jouduttiin kylläkin hieman muuttamaan, koska lapsia tuli yhden sijasta kolme.

 Photobucket
Ensimmäisenä syntynyt tyttövauva nimettiin Naomin toiveen mukaan Amandaksi. Kreivi olisi halunnut nimetä esikoisensa Anni-Fridiksi Abban toisen laulajan mukaan, mutta Naomi vannoutuneena Elvis-fanina torjui jyrkästi kaikki Abba-aiheiset nimet. Kreivi puolestaan ei halunnut tyttölapsensa nimeksi Elvis, joten Naomin kakkostoive vei voiton tässä kilpailussa.

 Photobucket
Kolmikon toiseksi vanhin, tyttö tämäkin, sai nimekseen Annabelle. Kreivi toivoi lapsen nimeksi Anna-Katarinaa, Naomi puolestaan Belleä. A-linja päätettiin säilyttää, ja kompromissin tulos oli sitten tämä Annabelle.

 Photobucket
Kolmikon nuorin, tämä söötti poikavauva, nimettiin suuren kiistan jälkeen Anthonyksi. Naomi olisi halunnut antaa pojalle nimeksi Tony-Gabriel, Kreivi puolestaan Reinhard. Molemmat pitivät tiukasti puolensa, kunnes Kreivi totesi että Amandan ja Annabellenkin nimet alkavat A-kirjaimella, joten tämänkin lapsen nimen tulee alkaa sillä. Siitä sitten alkoi uusi tinkaus; Naomi oli ehdottomasti Agarin puolella, Kreivi taas vaati lapsen nimeksi Andreasta. Lopulta Kreivi antoi periksi, mutta Naomi päättikin, ettei Agar ole yhtään hyvä nimi. Ja niin, monen mutkan kautta Naomi päätyi sitten Anthonyyn.

Jos ette vielä huomanneet, niin sanonpa että jokainen vauvoista peri Naomilta mustan hiusvärin ja vihreät silmät.

 Photobucket
Riitaisan lapsennimeämistuokion päätteeksi Naomi hieman lepytteli Kreiviä. "Ethän sinä nty hellanduuudeli suuttunut, ethän?" Naomi lässytti ja kutitteli Kreiviä leuan alta. Kreivi vain hymyili hölmösti, aivan kuin ei ymmärtäisi suomea.

 Photobucket
Loputkin nimiriidan rippeet pyyhittiin ilmasta hellällä suudelmalla. Awwwws, alan tykästyä Kreiviin. Siitä klyyvarista huolimatta.

 Photobucket
Kreivin palava rakkaus Naomiin ei varmasti sammu koskaan (:

 Photobucket
"Ja tuota keltalippuhommaa nallukka ei todellakaan hyväksy! Kerrassaan häpeällistä edes ehdottaa sellaista", Kreivi lässytti ja yritti huvittaa Naomia nallella.
Olen aina tiennyt, ettei Kreivi ole täysin normaali.

 Photobucket
Sanotaan, että vaihtelu virkistää. Siksipä Kreivi päätti vaihtaa tavoitettaan, sillä nautintotavoite ei ole perheenisälle se kaikein helpoin.

 Photobucket
"Wow, aika metkat erikoistehosteet!" Kreivi huusi pää mielenmuokkauspallossa. Ikävä kyllä juuri, kun Kreivi työnsi päänsä pensaas... siis palloon, laskivat tavoitteet kultatasolta vihreälle...

 Photobucket
...ja tulos oli tämä. Syöpöttelytavoite! Elämäntoiveena syödä 200 juustoleipää.
Urgh, joutui sitten Naomikin juustoleipäkuurille.

 Photobucket
"Mun leipä on varmasti paremman makuinen kuin sun leipä, maista vaikka", Kreivi naurahti. Naomi ikinälkäisenä tietty tarttui tarjoukseen ja nappasi palan Kreivin leivästä.

 Photobucket
"Mutta tämähän on suorastaan maagisen hyvää!" Naomi hihkaisi syötyään melkein puolet Kreivin leivästä.  Jos oikein muistelen, taisi koko loppuleipäkin mennä Naomin suihin ^^,

 Photobucket
Naomi perhetavoitteestaan huolimatta ei kovin paljon vauvojenhoidosta välittänyt, joten Kreivi vietti paljon aikaa kolmosten kanssa. Joskus hän kyllä tunsi kaameaa halua kammottaa omia lapsiaan, ja siksi lapset suhtautuivat häneen hieman varauksella ja saattoivat puolustuksekseen oksentaa Kreivin päälle. Kaikki me tiedämme millaiset ovat pikku yrjön seuraukset; kylpy molemmille osapuolille. Tässä taitaakin olla paattipunkassa Anthony, jos oikein muistan. Mahdoton erottaa kun ovat kaikki niin saman näköisiä :D

 Photobucket
Tällä kuvalla ei tainnut olla mitään tarkoitusta. Otin sen kai Kreivin "siis-mä-oon-niin-hottis" asenteen vuoksi.

 Photobucket
"Onpas kyllä mielenkiintoiset raidat tuossa tapetissa. Montakos sellaista mahtuu puoleen metriin..?" Kreivi pohti haliessaan Annabelleä. Tämänkin halihetken pääte taisi olla hieman yrjönkatkuinen :P

 Photobucket
Mutta hei - tiedättekös mitä tarkoittavat kolme kakkua pöydällä?
Kyllä vain, kolmosten on aika astua uuteen elämänvaiheeseen (:

 Photobucket
Ensimmäisenä kynttilät pääsi puhaltamaan tietysti katraan vanhin eli Amanda. Vauvaiäddä Amanda on kyllä ollut porukan parkumaija ja kakkapöksy - saa nyt nähdä millainen luonne neidille tulee. Epäilen erittäin vahvasti sottapyttymarisijaa.

 Photobucket
Onneksi lähistöllä ei asu sosiaalityöntekijää - ties mitä sanoisi jos tietäisi kuinka tässä talossa käsitellään lapsia!

Hähähähäh, ettepäs vielä näekään taaperoikäistä Amandaa, odotetaan rauhassa että muutkin kasvavat ;)

 Photobucket
Ikäjärjestyksessä edetään, ja se tarkoittaa että seuraava potilaamme on Annabelle. Annabellen vauva-aika on ollut hieman helpompi kuin Amandan.

 Photobucket
Kuten näkyy, lapsenheitto taitaa olla Wayn perheen virallinen urheilulaji.

Jännitys tiivistyy. Enää yksi lapsi ennen tulost.. lopullisten taaperoulkonäköjen julkistamista!

 Photobucket
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä pääsi Anthonykin kakun ääreen äitinsä sylissä. Anthony oli vauvana kaikkein helpoin, ei sotkenut juuri ollenkaan ja oli hiljaa. Henkilökohtainen suosikkini :3

 Photobucket
OH NO, taustalla näkyy Amanda ennen suurta muodonmuutostaan. Leikitään ettei kukaan nähnyt sitä, jooko..?
Minusta tuntuu, että Naomi vei voiton lapsenheitossa.

Aika julkistaa suuren taaperomuodonmuutoksen tulokset.

 Photobucket
Tässä on Amanda. Tyttö peri valitettavasti isänsä nenän, suun ja leuan. Muuten hän on mielestäni oikein nätti. Horoskoopiltaan neitokainen on skorpioni, ja luonnepisteet jakautuvat seuraavasti: 9-6-9-4-1. Hän ei siis ole sottapytty kuten uumoilin, päinvastoin. Marisija hän kyllä on.

 Photobucket
Tässä puolestaan on Annabelle. Hänellä on mielestäni hitusen pienempi nenä kuin siskollaan, mutta leuka ja suu ovat samanlaiset. Kuten näkyy, hiustyyli on tytöillä täysin sama. Heidät erottaa vain mekoista (:
Annabellen horoskooppi on Kalat, ja luonnepisteet seuraavanlaiset: 7-5-10-3-10. Hän on siis melko siisti ja kiltti. En millään saa päähäni, että mikä tuo toinen kymppikohta on : /

 Photobucket
Kukapa muka unohtaisi Anthonyn? Hän on muistuttaa kasvonpiirteiltään isänsä näköinen. Ikävä kyllä Anthony on siskojensa tavoin ylähuuleton.
En muistanut kirjoittaa ylös Anthonyn horoskooppia, mutta minulla on se käsitys että se oli vesimies, jousimies tai neitsyt. Luonteeltaan hän on 9-6-4-4-4, eli tismalleen samanlainen kuin isänsä. Siisti poika (:

 Photobucket
Tässä vielä yhteiskuva kööristä. Jostain syystä Amanda ja Annabelle heiluvat koko ajan aivan holtittomasti, kun taas Anthony istua jököttää rauhassa yhdellä paikalla.
Taidan tähän väliin murjaista vitsin: Hehe, aika nenäkästä porukkaa.

 Photobucket
Heti kakkukahvien jälkeen täytyi lapsosille tietty alkaa opettaa elämän tärkeitä taitoja. Äitinsä avustuksella pääsi Amanda kokeilemaan kävelyn saloja.

 Photobucket
Kreivikin tarttui härkää sarvista ja alkoi opettaa Annabellelle samaa asiaa kuin Naomi Amandalle - kävelyä. Annabelle omaksui asian paljon nopeammin kuin Amanda, ja Amandan vielä kaatuillessa pitkin lattiaa Annabelle jo kirmaili ympäri kämppää.

 Photobucket
Kreivi menossa kammottelemaan postilaatikkoa.
Ihan tosi, tehtäväpalkissa on postilaatikon kuva ja kuvaus: "kammota".

 Photobucket
Ihhihhihhi, kohta käy postilootalle huonosti >:D

 Photobucket
*jännitys tiivistyy*

 Photobucket
Noooooo what's the matter?
Taisi postilaatikko olla Kreiville liian iso pala. Ei uskaltanut.

 PhotobucketPhotobucketPhotobucket
"Olepas nyt reipas poika ja sano syöttötuoli", Kreivi kannusti Anthonya.
"Mtyömttömtuoli!" Anhthony kajautti reippaasti ilmoille. "Hienoa! Selvästi isäänsä tullut!" Kreivi henkäili ihastuneena Anthonyn nopeasta oppimiskyvystä. "Seuraavana sano tuttipullo".
"Ägägää?" Anhony kummasteli. "Tut-ti-pul-lo, se mitä syödään", Kreivi vihjaili. "Mtumttipullo", Anthony keksi. Hämmästyttävä lapsi, selvästikin tuleva Einstein tai Newton tai A.I. Virtanen.

 Photobucket
Amanda ja Annabelle rääkyvät epämääräisiä mökellyksiä...

 Photobucket
... Anthony puolestaan karjuu raivoissaan tuttipulloa ja syöttötuolia.

 Photobucket
"Kaksikerroksisessa talossa on se hyöty, että vaikka talo olisi täynnä lapsia, niin heidät voi aina tunkea ylärkertaan pois jaloista", Kreivi lausahti. Naomi oli täysin samaa mieltä.
"Onhan se hyvä kun aikuisillakin on omaa rauhaa.." hän supatti vihjaillen.

 Photobucket
"Eiväthän nuo lapset ole lainkaan niin kamalia kuin ensin ajattelin", Kreivi hymähti Naomin kysyessä hänen mielipidettään lapsiasiasta. "Oikeastaan ei minua haittaisi, vaikka niitä olisi muutama lisääkin" hän naurahti.

 Photobucket
Kaikki me tiedämme mitä tuolla tapahtuu.

 Photobucket
Naapurit olivat kertoneet Kreiville kammottavia kertomuksia lastenhoitajista, ja siksi Kreiviliini ilmoittikin työpaikalleen olevansa sairaana. Itse asiassa kimppakyytiauto oli jo pihassa, mutta ei kai sillä niin väliä :-3

 Photobucket
Naomin töiden alkuun oli vielä pari tuntia, ja siihen tuokioon mahtuisi hyvin Annabellen puheopetus. Tulipa Kreivikin Amandan kanssa siihen viereen sanoja pänttäämään.
Naomi ei taida enää edes muistaa mikä on hänen arkiasunsa. Aina alusvaatteisillaan : D

 Photobucket
Anthonyparka on ihan hylkiö :'<

 Photobucket
Työelämä kutsuu.

 Photobucket
Amandan pottatreenit. Oppi muuten ensimmäisellä istumalla o.O

 Photobucket
Annabellen raivokohtaus. Hampaatkin tulee leuasta ulos x__x

 Photobucket
Annabellen pottatreeni. Annabelle bugitti ja jäi pottaan kiinni, ja kökötti siinä varmaan viisi simtuntia. Oppipa ainakin pottailun salat :D

 Photobucket
Porukan ainut kävelytaidotonkin pääsi treenaamaan kipittelyn kiemuroita. Oppi aivan sujauksessa, ja täytyy taas todeta että Anthony on ihmelapsi.

 Photobucket
Anthony pieksää karismapupun ja Annabelle syö palikkapelin. Ja mitäköhän porukan pahin raivotar, Amanda sitten puuhaa..?

 Photobucket
Leikkii nätisti ksylofonilla? :O
Tuo lapsi on varmaan pilvessä.

 Photobucket
Kuumaa suuteloa pohtien Kreivi päätti uskaltautua testaamaan jälleen mielenmuokkauspalloa. Mitä menetettävää hänellä enää muka on?
Huomatkaa rahanpuutteen vuoksi erittäin autio piha.

 Photobucket
Ja se toimi!
Noppaa käyttäen Kreivin uudeksi tavoitteeksi tuli niiiiiiin ällöttävä perhetavoite. Vihaan sitä, kun aina täytyy olla jotain spagettia syömässä tai läksyjentekoapua antamassa.

 Photobucket
Naomi tuli töistä kotiin ylennyksen kera, juoksi vessaan, yrjösi, siivosi pytyn ja maha pompahti.

 Photobucket
Lapsosten uninen tuhina oli liikaa Naomin korville 8)

_______

Tähän loppui tämä osa. Kirjoitettu vähän hätäisesti, sillä onnistuin hukkaamaan jonnekkin koneen syövereihin version, jonka kirjoitin wordilla eilen täysin julkaisukelpoiseksi. Siinä oli pari kuvaakin enemmän, mutta unohdin kuvien merkitykset enkä viitsinty niitä tähän osaan läntätä.
Löysin eilen uudelleen ne Naomin vanhat hiukset, tulevat varmaan käyttöön kuudennessa osassa.
Ai niin, se taloesittely. Vannon että teen siitä huomenna spessun (:

Seuraavassa osassa taitaakin olla luvassa lapsosten kasvua ja mahdollisesti myös lisää lapsia ;)

Kommentoikaa toki. Jos luet, olet velvollinen kommentoimaan ;P

lauantai, 3. tammikuu 2009

# 3. Tulevaisuudensuunnitelmia

aHeh, eipäs siitä ole edellisestä osasta aikaa kuin viitisen päivää. Pakko kuitenkin kirjoitella näitä uusia osia tiuhahkoon tahtiin, jotta pääsette suunnilleen siihen kohtaan, missä minä olen pelissäni.
Uuden talon esittelyn piti olla tässä osassa, mutta ihana ystäväni screengrasp petti minut ja poisti taloesittelykuvat + muutaman muun kuvan joiden oli tarkoitus tulla tämän osan alkuun. Kuvanlaatukin on ehkä hieman muuttunut, sillä screengraspin syrjähypyn vuoksi olen joutunut käyttelemään pelin omaa kameraa.
Edelleenkin jotkut kuvat ovat hieman pienempiä kuin toiset, syy on tällä kertaa se, että minä fiksuna tyttönä ajattelin että kuvien täytyy olla 550x450, vaikka ne ennestään olivat 600x450 eli vain 50 pixeliä leveämpiä.
Nyt otan kuitenkin kuvien vakiokooksi tuon 600x450. Vannon sen.
Hupsjoo, hyvää uuttavuotta kaikille :---)

01.jpg
Naomin ja Kreivin yhteiselon rutiinit ovat alkaneet jo muotoutua; Kreivi siivoaa ja laittaa ruokaa, Naomi puolestaan käy ahkerasti töissä ja hankkii taitopisteitä. Kuten näkyy, Kreivi vaihtoi mauttoman ja ruman siilitukkansa muodikkaaseen pidemmän mallin kuontaloon. Lisäksi hän, Naomia miellyttääkseen, hankki silmälasit.

02.jpg
Koska Kreivi ei ole kokkaamisessa mikään luonnonlahjakkuus, ja siksipä hänen bravuurikseen ovat muotoutuneet juustoleivät. Kreivi osaa valmistaa juustoleipiä miten tahansa; raakana, lämmitettynä, uppopaistettuna, jäädytettynä, suolattuna, keitettynä tai paistettuna.

03.jpg
Naomi ilahtui kovasti, kun hän ja Kreivi löysivät puheenaiheen, josta molemmat pitävät kovasti; mutkat. He puhuvat mutkista päivät läpeensä; aviovuoteessakin vatvotaan Saturnuslaakson niin kammottavan vaarallisia mutkia.

04.jpg
Olen täysin sitä mielltä, että Kreivi on juuri oikea mies Naomille. Naomi sattuu itse olemaan hieman sottainen persoona, kun taas Kreivi nauttii siivoamisesta enemmän kuin mistään muusta. Naomin ruokahalukin on kummasti viimeaikoina kasvanut, ja Kreivi tietty kantaa heilalleen kaikenmaailman herkkuja ja yleensä itsekin syö seurana. Tämä seurana syöminen alkaakin - ikävä kyllä - pikkuhiljaa näkyä Kreivykän vyötäröllä

05.jpg
Kreivi on ahkera ja höslävä persoona, mutta ei hänkään ylettömiä jaksa. Usein keskellä päivääkin Kreivi nukahtaa ruokasalin pöydän ääreen, ja Naomi joutuu hänet siitä herättämään. Siivoushommiin, tietysti.

06.jpg
Naomista puheenollen. Innostuin tässä yksi päivä poistelemaan ladattuja, ja siinä sivussa menivät sitten vahingossa Naomin kauniit, mustat kutrit. Siitä johtuen hän joutui läpikäymään pienen makeoverin; hiuksiaan rouva vaalensi hieman, ja samaan saumaan hän ujutti huulipunan vaihdonkin.

08.jpg
"YÖÖÖÖÖRGGGH", Naomi yökkäili vessanpöntön äärellä. "Kreiviliini taisi käyttää juustoleivissään vanhentunutta juustoa", hän ajatteli. Voi Naomi, Naomi, Naomi.

09.jpg
Kyllä Naominkin on aika ottaa jo vastuu omista sotkuistaan. Kypsänä, aikuisena naisena hän ymmärsi sen itsekin, ja tarttui kursailematta vessaharjaan. Hieman pahoinvoivan näköisenä hän puhdisti wc-pöntön omista tuotoksistaan.

10.jpg

Eräänä synkkänä iltana töistä palattuaan Naomi tunsi mahassaan oudon vihlaisun. Hetkeä myöhemmin masu yhtäkkiä pompahti isommaksi ja jäi siihen.
"Mi-mi-mi-minä olen raskaana!" Naomi huudahti.  Kuinka Kreivi reagoisi hänen raskauteensa..?

11.jpg
Seuraavan päivän Naomi vietti ajatellen kohdussaan kasvavaa lasta. Hän ei ollut vielä kertonut uutista Kreiville, koska pelkäsi tämän reaktiota. Mitä jos Kreivi jättäisi hänet..?

12.jpg
Vaikka Naomin mieltä painoikin raskas salaisuus, ei Kreivi huomannut mitään muutosta vaimossaan - ei, vaikka Naomi joutui vähän väliä torkahtamaan ja ravaamaan jääkaapilla.

13.jpg
Taloa siivoillessaan Kreivi usein huomasi oman hygieniansa jääneen vähemmälle huomiolle. Tämän seurauksena hänen kainalonsa haisivatkin kammottavalle, eikä asiaa kyllä auttanut Naomin vain lisääntynyt laiskuus.

14.jpg
"Tänään minä teen sen. Tänään kerron Kreiville raskaudesta", Naomi vannoi itselleen katsellessaan televisiosta uutta saippuasarjaa Rumat ja ahdistuneet.

15.jpg
Kun Kreivi viimein sai askareensa hoidettua ja istahti Naomin seuraksi, Naomi avasi suunsa.
"Rakas... Minä..." hän änkytti vaikeana. Kreivi katsoi Naomia kysyvästi.
"Minä olen yhä kovin huolissani naapuruston teistä", Naomi sanoi hiljaa. Kreivi vain katsoi vaimoaan kummissaan ja totesi olevansa samaa mieltä.

16.jpg
Naomi ilmoitti olevansa hieman nälkäinen. Kreivi koki sen käskyksi tehdä jotain ruokaa, ja hän menikin muitta mutkitta jääkaapille ja kaivoi esiin murot ja maidon. Jälleen varsinainen kulinaristinen taidonnäyte!

17.jpg
Ja niin, uudenuutukaisen ruokapöydän äärellä, Naomi viimein kokosi itsensä ja paukautti: "Minä olen raskaana". Kreivi katsoi Naomia hölmistyneenä.
"Tarkoitat siis, että olet raskaana? Odotat lasta?" hän varmisti. Naomi nyökkäsi.
"Ja siis, siis, se johtuu siitä mitä me teimme..." Kreivi kuiskasi. Naomi nyökkäsi jälleen. Naomi hautasi pään käsiinsä. "Ymmärrän kyllä, jos et halua lapsia.." hän nyyhkäisi. Kreivi tuijotti vaimoaan hämmentyneenä, ja totesi viimein: "Onneksi uudessa talossamme on yläkerta. Sinne me sisustammekin lastenhuoneen!" hän naurahti hilpeänä. Naomi puhkesi onnenkyyneliin ja lähetti miehelleen lentosuukon pöydän yli.

18.jpg
Älyttyään, että Naomi tarvitsee nyt kaikki voimansa raskauteen Kreivi lupautui siivoamaan jälleen pöydän, jotta Naomi voisi levätä hieman.  Se kyllä sopi Naomille, ja hän painuikin vessan kautta lakanoiden väliin.

19.jpg
Hieman myöhemmin Kreivikin kömpi vuoteeseen. Hän oli edelleenkin hieman shokissa vauvauutisesta, ja uskoi kunnon yöunien selvittävän hänen ajatuksiaan.

20.jpg
Ja unia Kreivi näki tietysti itsestään. Pian hän kuitenkin joutui nousemaan ylös, sillä työt kutsuivat. Nyt kun Naomi oli raskautensa vuoksi vapaalla, täytyi Kreivinkin käydä töissä.

21.jpg
Heti herättyään Naomi tunsi vatsassaan jälleen sitä inhottavaa vihlontaa. "Ei kai lapsi vielä synny? Mitä jos saan keskenmenon?!" hän hätääntyi. Onneksi vihlonta kuitenkin kertoi vain mahan kasvusta. Mahtaakohan sieltä olla useampikin lapsukainen tulossa, kun on tuon kokoinen massukin..?

22.jpg
Kreivin ollessa töissä Naomin täytyi huolehtia itse itsestään. Nyt hän pääsi jo hyödyntämään television avulla hankittuja kokkaustaitojaan, jotka olivat toistaiseksi menneet hukkaan.

23.jpg
Ja voilá: Onnistuneesti Naomi loihti itselleen herkullisen räiskäleen!

24.jpg
25.jpg
Ateriansa päätteeksi Naomi jopa tiskasi itse omat astiansa, eikä jättänyt niitä lojumaan pöydille kuten yleensä. Päättipä hän ulkoillakseen oikein viedä roskatkin, ja sitä hän ei ole kyllä koskaan ennen tehnyt. Taitaa Naomistakin olla kuoriutumassa kunnon kotirouva ;)

26.jpg
27.jpg
Heti töistä tultuaan Kreivi halusi osoittaa rakkauttaan Naomille loihtimalla herkullisen spagettiaterian. Osittain hän tietysti ajatteli omaa etuaan; spagetti sattuu olemaan hänen lempiruokaansa.
Toivotaan nyt vain, että Kreivi todella tietää mitä tekee.

28.jpg
45.jpg
"Voi ei, ei, ei! Älä nyt vain syty!" Kreivi kauhisteli spagettikattilan alkaessa kärytä. Hän kuitenkin sai napattua kattilan pois levyltä, eikä spagetin kärtsääminen aiheuttanut sen suurempaa vahinkoa. Kreivin itsetunto siinä tietysti koki pikku kolauksen - polttaa nyt spagetti pohjaan vaikka pikkulapsetkin osaavat valmistaa sitä!

29.jpg
Eihän Kreivi tietenkään halunnut aiheuttaa rakkaalleen ruokamyrkytystä; hän heitti suosiolla palaneet spagetit roskikseen ja yritti uudelleen.

30.jpg
Virheestään oppineena Kreivi pienensi levyä heti, kun spagetti alkoi kiehua ja täten vältti pohjaanpalamisen. Onnellisena saavutuksestaan hän herätti vaimonsa nokosilta ja kutsui pöytään.

31.jpg
Voi taivas tuota Naomin mahaa. Pienen elefantinko rouva aikoo maailaan pyöräyttää?

32.jpg
"Olen tässä alkanut hieman kyllästyä poliisin työhön. En ole vielä napannut kiinni yhtään kriminaalia, ja työkaverini kiusaavat minua jatkuvasti. Pitäisikö minun erota?" Naomi pohti ruokapöydässä. Kreivi ei sanonut juuta eikä jaata, tyytyi vain nyökkäilemään tyhmän näköisenä.

33.jpg
Saatuaan valtavan mahansa täyettyä Naomi nousi pöydästä ja Kreivin suureksi yllätykseksi pesi itse lautasensa.  Kello alkoi näyttää jo iltaseitsemää, ja se tarkoitti, että on Rumien ja ahdistuneiden aika!

34.jpg
Kreivi istahti tälläkertaa myös seuraamaan ruman Repen ja ahdistuneen Ailan edesotaamuksia. Hän ei ollut koskaan ennen katsonut sarjaa, ja Naomi joutuikin selittämään edellisten jaksojen tapahtumia.

35.jpg
Ohjelman lopussa Repe ja Aila saivat toisensa ja inhottava ja kiero Ilmo-Kerkko jäi nuolemaan näppejään. Kreivi liikuttui kovasti sarjan onnellisesta lopusta, ja Naomi joutuikin moneen kertaan sanomaan että sarja on täyttä fiktiota.

36.jpg
Kreivin nyyhkytys vain jatkui ja jatkui. Naomi katsoikin parhaaksi sulkea Kreivin suun, jotta hän voisi keskittyä Kahdeksan uutisiin. Ikävä kyllä uutiset menivät hieman ohi pariskunnan kuherrellessa sohvalla.

Tällä kohdin otamme lyhennetyn version seuraavista tapahtumista.

37.jpg
Kreivi lukee lehteä.


39.jpg
Kreivi lukee kirjaa, Naomi katsoo rikosdraamaa.


41.jpg
Naomi kylpee.

40.jpg
Naomi syö.

38.jpg
Kreivi puhuu puhelimessa jonkun oudon mummon kanssa.

42.jpg
Naomi syö.

43.jpg
Naomi laittaa itselleen lisää ruokaa.

46.jpg
Naomi kävi pikaisilla nokosilla ja palasi nokostensa jälkeen telkkaria tuijottamaan. Ruudussa pyörii myöhäisillan uutiset, ja uutisissa käsitellään yhä yleistyvää mutkaongelmaa. Kreivi ottaa kantaa.

Palatkaamme nyt normaaliin ajankulkuun.

47.jpg
Naomi tunsi itsensä jälleen väsyneeksi, ja hän painuikin vällyjen väliin. Naomin torkkujen ajan Kreivi keinui ulkona, valitettavasti hän ei kylläkään näy juuri tällä hetkellä ikkunasta.

48.jpg
Torkkujensa jälkeen Naomi oli jälleen nälkäinen. Hän arveli myös Kreivin olevan kovin nälissään rankan mutkakeskustelun seurauksena.

49.jpg
Raskautensa vuoksi Naomi ei uskaltautunut lähelle uunia, ja tyytyi valmistamaan herkullisen, ravitsevan ja kevyen salaatin melkein tuoreista aineksista.

50.jpg
Jossain vaiheessa oli Kreivikin piipahtanut unilla - jos ei, oli hän ainakin käynyt vetaisemassa pyjaman ylleen. Jälleen oli ruokapöydässä käynnissä kiivas keskustelu, tällä kertaa aiheena oli kuitenkin Naomin lähestyvä synnytys. Kreivi kertoi olevansa huolissaan, ja pelkäsi, ettei olisi paikalla h-hetkenä. Naomi lupasi yrittää ajoittaa synnytyksen hetkelle, jona Kreivikin olisi kotona.

51.jpg
Kröhöm, nähtävästi salaatti saa sankarittaremme mahan sekaisin...

52.jpg
Voi Naomi parkaa, taitaa synnytys olla lähellä kun väsyttää noin paljon. Tai sitten tämä sekaantunut päivärytmi aiheuttaa suunnatonta väsymystä.

53.jpg
Kreivi ei ollut erityisen väsynyt, mutta päätti hän kuitenkin nukahtaa hieman; olihan hän kuitenkin valvonut miltei koko yön. Kai ne muinaiset vampyyrinvaistot edelleen jylläävät, eikä Kreivi ikinä väsy yöllä. Hassu juttu kyllä.

54.jpg
Kreivi uneksii itsestään.


54b.jpg
Kreivi uneksii postipojasta.

55.jpg
Kreivi uneksii Naomista. Haaveileeko hän siis jotain hänen, postipojan ja Naomin välille..?
Mutta hei, mitäs se Naomi siellä suunnittelee? Karkumatkalle lähdössä?

56.jpg
"Kreivi! Kreivi! Herää, synnytys taitaa olla käsill... ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!" Naomi parkaisi kun supistukset alkoivat. Kreivi vain jatkoi kimppaunelmiaan, eikä kuullut Naomin tuskanhuutoja ollenkaan.

57.jpg
"AIJJJJJAAAAAAAHNNNNNNNGGG!" ynähdys pääsi Naomin suusta. Kreivi ei ollut hereillä vieläkään, joutuisiko hän todellakin synnyttämään aviomiehen vain nukkuessa..?


Ja näin jännittäviin tunnelmiin päätämme osan kolme. Mitäs luulette, montako lasta sieltä oikein tulla tupsahtaa? Herääkö Kreivi ollenkaan?
Anteeksi tämä kökkö lopetus, mutta joudun lähtemään äipän seuraksi lenkille ja isä vaatii koneen itselleen. Ja pah, talossa on kaksi muuta tietokonetta eikä niitä käytä tällä hetkellä kukaan. Miksi minun koneeni muka on parempi? :D